Hypätään hetkeksi kuvitteellisen esimerkin kautta itsensätyöllistäjän arkeen.
Kulttuurituottajana työskentelevän Ainon maanantaiaamu alkaa rauhallisesti töölöläisessä kerrostalokaksiossa. Perheettömänä itsensätyöllistäjänä hän voi päättää vapaasti aikatauluistaan ja venyttää aamukahvin nauttimista rauhassa.
Puolilta päivin Aino hyppää ratikkaan ja suuntaa tällä kertaa keskustassa sijaitsevaan sushibuffetiin lounaalle. Siellä hän törmää sattumalta entiseen pomoonsa, ja he juttelevat kuulumisten vaihdon lomassa mahdollisista tulevista työtilauksista. Kohtaamisesta tyytyväisenä Aino jatkaa yhteen keskustan kahvilaan, joka saa tänään olla hänen toimistonsa. Kyseisessä kahvilassa on mukava tehdä töitä, sillä siellä on tarjolla ruokaisia välipaloja ja pistorasioita riittää useammallekin läppärityöskentelijälle.
Kuuden aikaan Aino aloittaa palaverin kollegansa kanssa ja he istuvat kahvilan nurkkapöydässä kahdeksaan asti töitä tehden. Päivän päätteeksi Aino suuntaa vielä uimahalliin. Sinnekään ehtimisestä ei tarvitse stressata – onhan se auki 24/7.
Aino ei ole ainoa itsensätyöllistäjä, joka liikkuu ja kuluttaa omien aikataulujensa mukaisesti perinteisen ”ysistä viiteen” -työsuhteen ulkopuolella. Digitalisaation ja keikkatalouden myötä itsenstätyöllistäjien joukko on kasvanut – ja kasvaa yhä.
Itsensätyöllistäjien kasvava joukko
Pohjois-Amerikassa kehityskulku on huimaa. USA:n Freelancer-liiton uusimman tutkimuksen mukaan itsensätyöllistäjien määrä on lisääntynyt niin paljon, että vuonna 2027 suurin osa USA:n työvoimasta tulee tekemään freelancer-työtä jossain muodossa. Saman tutkimuksen mukaan 47% milleniaaleista ovat toimineet itsensätyöllistäjinä vuoden 2017 aikana.
Myös ajatushautomo Demos Helsingin tänä vuonna ilmestyneen Työelämä 2040 -julkaisun yksi tulevaisuuden työn skenaario kuvailee tulevaisuutta, jossa perinteisten vakituisten työsuhteiden määrä on vähentynyt. Skenaariossa ’Taipuisat tekijätyypit’ elävät maailmassa, jossa työ on episodista, työaika vähenee ja työsuhteita on paljon. Julkaisun mukaan tässä skenaariossa työelämästä tulee produktiopohjaista, jolloin yksittäiset ihmiset ja pienet yritykset myyvät osaamista toisilleen löyhissä verkostoissa.
Freelancer-työ muuttaa elämäntapoja
Työelämän yksilöllistyminen ja itsensätyöllistäjien lukumäärän kasvaminen vaikuttaa siis moneen muuhunkin asiaan kuin työnteon tapoihin. Kun työnteon paikka, aika ja tapa muuttuvat, jäsentyvät ihmisten elämäntavat uudelleen. Käytännössä se tarkoittaa, että Ainon kaltaiset työntekijät nukkuvat, liikkuvat, kuluttavat ja syövät täysin uusin tavoin. Lisäksi esimerkiksi itsensätyöllistäjien terveydenhoidon ja harrastustoiminnan järjestämiseen kohdistuu aivan uusia haasteita.
Muuttuvat elämäntavat vaikuttavat väistämättä kulutustottumuksiin ja -tapoihin. Tässä muutoksessa toiset voittavat ja toiset häviävät. Itsensätyöllistäjien tulevaisuudessa menestyvät yritykset, jotka osaavat vastata ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin tarjoamalla ajallisesti, paikallisesti ja sisällöllisesti joustavia ratkaisuja.
Oletko sinä miettinyt, miten itsensätyöllistäjien liikkeet vaikuttavat yrityksesi bisnekseen?