Tarina on ikiaikainen tapa hahmottaa maailmaa ja ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. Tarinankerronta on tehokasta brändin erilaistamista, sillä tarina sitoo kuulijan brändiin hyvin syvällisellä ja inhimillisellä tavalla. Tarina jää mieleen ja tarina koskettaa tunnetasolla. Siksi tarinoissa on voimaa ja tehoa.
Inspirans tekee ruotsalaisen Sprillon kanssa trendikatsausta neljä kertaa vuodessa. Koska tutkimme erityisen paljon brändejä, päätimme tehdä vuoden 2017 trendiaineiston pohjalta brändianalyysin.
Brändianalyysimme kertoo, että tarinallistaminen on erityisen ajankohtaista juuri nyt ja sitä käytetään runsaasti brändien erilaistamisen keinona sekä Suomessa että Ruotsissa. Syvennyimme asiaan tarkemmin ja löysimme kolme erilaista tarinankerronnan muotoa:
1. Alkuperä ja juuret. Tarina sijoittaa brändin johonkin tiettyyn lähtöpisteeseen ja tämä lähtöpiste toimii brändin erilaistajana.
- Ajallisesti ja historiallisesti. Milloin brändin tarina on alkanut? Missä on brändin ajallinen koti? Minkä aikakauden olosuhteista ja perinteistä brändi ponnistaa?
- Maantieteellisesti. Missä paikassa ovat brändin juuret ja lähtökohdat? Millaisessa maaperässä ja ympäristössä se on kasvanut ja kasvaa.
- Ihmisten kautta. Kuka on brändin taustalla, kuka sitä hoivaa, rakastaa ja vie eteenpäin? Miksi juuri se henkilö, mistä intohimo kumpuaa?
Esimerkiksi ruotsalaisen Njien brändi perustuu vahvasti perustajan tarinaan, nimeen ja hahmoon (klikkaa kuvasta yrityksen tarinaan).
2. Arvopohja. Tarinankerrontaa käytetään keinona myös silloin, kun brändillä on vahva arvopohja ja se halutaan kommunikoida tehokkaasti sekä puhuttelevasti. Tällä hetkellä useat brändit viestivät arvopohjastaan leikillisesti (playfulness). Viesti saadaan kuulostamaan vähemmän saarnaavalta ja painostavalta, kun mukaan lisätään huumoria, pehmeyttä ja jopa lapsenomaisuutta.
Esimerkiksi ruotsalainen Nick’s kehottaa kuluttajaa liittymään sokerin vastaiseen taisteluun ja rumista ylijäämäomenoista valmistetun mehun Rescuedin nimi itsessään kertoo koko viehättävän tarinan (klikkaa kuvista yritysten sivuille).
3. Käsityöläisyys. Kolmas tapa tehdä erilaistavaa brändäystä on käsityöläisyydestä viestiminen tarinallisin keinoin. Käsityöläistarinoissa keskitytään tuotteiden tuotantotapaan ja niissä kuvataan paikkaa, henkilöitä, pienimuotoisuutta, raaka-aineita, hidasta tekemistä, huolellisuutta, tekemisen intohimoa ja omistautumista.
Juuri näistä elementeistä rakentuu Stockholms Brannerin maailma, johon voit tutustua klikkaamalla kuvaa:
Tarina puhuttelee emotionaalisella tasolla ja jättää voimakkaan muistijäljen. Siksi tarinankerronta on tehokasta kohderyhmään vaikuttamista.
Miten teillä tehdään erilaistavaa brändäystä? Kuuluuko siihen tarinankerronta? Anna meidän tutkia, millainen tarina brändillenne voidaan uskottavasti rakentaa. Kutsu meidät kylään! Kerromme mielellään samalla lisää brändin tutkimisesta.
Ota yhteyttä:
Pirjo Ekman, pirjo.ekman@inspirans.fi, 050-5911030