Terveiset Suomen Markkinointitutkimusseuran kvali-seminaarista

Suurien tietomäärien aikakautena syvälliseen ymmärtämiseen pyrkivän tutkimuksen merkitys kasvaa. Tämä kehityskulku nousi selkeästi esille Suomen Markkinatutkimusseuran järjestämässä seminaarissa torstaina 30.11.2017. Aamiaistilaisuus oli omistettu kokonaan kvalitatiiviselle tutkimukselle ja esitykset rakentuivat kolmen ajankohtaisen laadullista menetelmää hyödyntäneen casen ympärille.

img_5675

Suomen Markkinatutkimusseuran aamiaistilaisuus alkoi Finavian Sanna Vatjuksen ja Inspiransin Pirjo Ekmanin esityksellä lentomatkustuspolusta. Tänä syksynä toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin lentomatkustamisen polku Finavian eri asiakassegmenteissä ja erityisesti tunnepolkuna. Tyypillisesti asiakaspolut jäävät yksinomaan toiminnallisiksi kuvauksiksi, kun taas Finavia halusi nimenomaan ymmärtää lentomatkustajien tunnetilat polulla. Tällä tavalla tutkittuna kehittämistyö pystytään kohdentamaan asiakaskokemuksen kannalta keskeisimpiin asioihin.

img_5699Monelle markkinoijalle nuorten kohderyhmä on tärkeä, mutta vaikea saavuttaa. Kvalitatiivinen tutkimus on erinomainen menetelmä nuorten kuulemiseksi, koska se mahdollistaa suoran vuorovaikutuksen heidän kanssaan. Taloustutkimus Oy:n Sari Roth nimesi aamiaistilaisuuden toisessa esityksessä nuorten tutkimisen keskeisiksi haasteiksi vaikean värvättävyyden, nuorten itsetietoisuuden, sosiaaliset paineet, innostumaan saamisen ja yksilöiden eritasoisen kehityksen. Sari kertoi ratkaisuksi näihin haasteisiin huolellisen informoinnin, vilpittömän kohtaamisen, aikuisen roolissa pysymisen (positioimalla itsensä ulos nuorten maailmasta) ja sen, että antaa nuorelle mahdollisuuden loistaa ja kokea itsensä merkitykselliseksi kehittämistyössä. Erityisesti tulee panostaa nuorten rekrytointiin, sillä nuorten ajasta käydään jatkuvaa kilpailua useiden toimijoiden puolelta.

img_5726

Kolmannen esityksen piti Valion Johanna Kuusi, joka puhui kvalitatiivisen tutkimuksen roolista uuden tuotteen kehitys- ja lanseerausprojektissa. Case-esimerkkinä hänellä olivat Valion Mifu-tuotteet. Johanna kertoi Valion tutkimuksen tärkeästä asemasta tulkkina talon tuotekehittäjien ja kuluttajien välillä. Tässä tehtävässä kvalitatiivinen tutkimus toimii erinomaisena siltana välittäessään ymmärtävää tietoa. Mifun tapausesimerkki muistutti myös siitä, että kvalitatiivisella tutkimuksella on erityisen tärkeä rooli silloin, kun tuotteilla mennään kokonaan uuteen kategoriaan.

Kvalitutkijoiden tapaan keskustelusta ei tahtonut tulla loppua ja vuorovaikutus osallistujien kesken oli myös suuri osa seminaarin antia.


Kiitos Suomen Markkinointitutkimusseuralle tilaisuudesta, jäämme odottamaan seuraavaa kertaa!