Laadullisen tutkimuksen koti on nyt verkossa

Korona muuttaa maailmaa ja tutkimuksen saralla erityisesti laadulliset tiedonkeruumenetelmät on pitänyt miettiä uudella tavalla. Kasvokkaiset tapaamiset eivät enää onnistu, joten viimeisen vuoden aikana Inspirans on vienyt lähes kaiken kvalitutkimuksen verkkoon. Ja mitä tapahtui?

”Oli kiinnostavaa nähdä, kuinka mukavan tunnelman kokenut fasilitaattori onnistui luomaan ja kuinka luontevasti osallistujat toimivat verkkokeskustelussa. Verkkokeskustelu jopa tuntui mahdollistavan tasapuolisemman osallistumisen kuin paikan päällä toteutetut fokusryhmät. Ryhmät avasivat meille uusia näkökulmia siitä, mitä ihmiset ajattelivat aiheestamme. Ilahduimme siitä, kuinka helppo myös meidän tilaajien oli seurata keskustelua. Verkkokeskustelun pohjalta saimme vastattua tietotarpeisiimme, ja se mahdollisti tutkimuksemme etenemisen koronasta huolimatta.” Eija Pouta, Luonnonvarakeskus (Luke)

Verkossa tapahtuvaa kvalitatiivista tutkimusta ei pidä nähdä vain huonompana vaihtoehtona kasvokkain tehtävälle kvalille. Helposti näin ajatellaan varsinkin ryhmäkeskusteluiden kohdalla. Kuitenkin verkkoryhmissä on oma ihastuttava dynamiikkansa ja niissä päästään poikkeuksellisen intiimille tasolle – tietysti hyvän moderaattorin johdattelemana.

Tällä hetkellä yleisimmät Inspiransissa käytössä olevat online-kvali-menetelmät ovat verkkoyhteisöt, verkkoryhmäkeskustelut sekä verkkosyvähaastattelut. Jokaisen menetelmän yhteydessä hyödynnetään myös runsaasti osallistujien itsensä tuottamaa aineistoa, kun valokuvia, tarinoita, videoita, kollaaseja.



Verkkoyhteisö mahdollistaa tutkimusaiheen monipuolisen käsittelyn pitempiaikaisesti

Verkkoyhteisö on pitempiaikainen suljettu nettiyhteisö, johon ihmiset kutsutaan vastaamaan kysymyksiin, tekemään annettuja tehtäviä sekä toimimaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Mitä kiinnostavampi aihe ja homogeenisempi kohderyhmä, sitä vilkkaampaa vuorovaikutusta yhteisöissä yleensä syntyy. Loistavin esimerkki tästä oli muutama vuosi sitten työnsä puolesta paljon lentävien yhteisö, kun aiheena oli lentomatkustamisen asiakaspolku.

Yhteisö voi olla kestoltaan muutamasta päivästä useampaan kuukauteen riippuen aiheesta ja tutkimuksen tavoitteista. Esimerkiksi keväällä 2020 Inspiransilla oli muutaman kuukauden kestänyt korona-yhteisö, jossa tätä aihetta käsiteltiin maaliskuun ensi järkytyksestä kesän alun tilanteen helpottumiseen asti. 

Verkkoyhteisössä tutkimusaihetta voidaankin käsitellä hyvin monipuolisesti ja useista eri näkökulmista. Osallistujilla on myös aikaa miettiä ja punnita näkemyksiään tai heille voi tulla jotain uutta mieleen aiheeseen liittyen asiaa tarkemmin ajateltuaan. Tämä on mahdollista verkkoyhteisössä, mutta ei ajallisesti rajatummissa tiedonkeruutavoissa. Ihmiset voivat tuottaa aineistoa yhteisöön monessa eri muodossa: tekstinä, kuvina tai videona. Näin aineistosta muodostuu hyvin rikasta ja verkkoyhteisö toimiikin erityisen hyvin erilaisissa semi-etnografisissa tutkimusongelmissa.

Verkkosyvähaastattelut tuottavat syvää ymmärrystä

Verkkosyvähaastattelut muistuttavat paljon kasvokkain tehtäviä ”syviksiä” eikä tilanne juurikaan eroa fyysistä etäisyyttä lukuunottamatta. Syvähaastatteluissa osallistuja ja tutkija ovat kahden keskustelemassa verkkotapaamisessa. Näin ollen niissä voidaan todella paneutua tutkimusaiheeseen ja ymmärtää syvällisesti jokaisen osallistujan yksilöllisiä motiiveja sekä perusteluita. B-to-b –projekteissa syvähaastattelut ovat ainoa mahdollinen menetelmä tämän kohderyhmän tavoittamiseksi.

Syvähaastatteluiden kuluessa näkemys tutkimuskohteena olevista teemoista kertyy ja kumuloituu perusteluineen, kun palautetta saadaan haastattelu haastattelulta. Menetelmä mahdollistaa myös kysymyksenasettelun täsmentämisen tai painottamisen tiedonkeruun kuluessa riippuen saadusta palautteesta.

On myös erittäin antoisaa kerätä laadullista tietoa verkossa siten, että ensin haetaan syvällistä ymmärrystä yksilöhaastatteluissa ja sen jälkeen todennetaan syntynyttä näkemystä verkkoryhmissä. Syvähaastatteluiden tulokset voidaan vetää yhteen ennen ryhmäkeskustelua ja kysymyksenasettelua täsmennetään tarvittaessa. Verkkoryhmän tarkoituksena on siis paitsi todentaa ja vahvistaa jo rakentunutta näkemystä myös tuottaa uutta ymmärrystä sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta.

Verkkoryhmät – matalan kynnyksen kvalia syvällisellä otteella

Me Inspiransissa olemme aina rakastaneet live-ryhmiä! Kun toisilleen tuntemattomat ihmiset istuvat yhteisen pöydän ääreen, keskustelu käynnistyy, ihmiset rentoutuvat, ryhmädynamiikka alkaa muotoutua, intensiteetti nousee ja kaikki muu katoaa kahdeksi tiivistunnelmaiseksi tunniksi. Se on vain niin hienoa!

Korona tosiaan muuttaa maailmaa ja meidän on pitänyt miettiä ryhmäkeskustelut uudella tavalla. Veimme kaikki ryhmät verkkotapaamisiin ja nehän toimivat erinomaisesti!

Ei uskoisi, mutta verkkoryhmissä todellakin päästään hienolla tavalla hyvin intiimille tasolle osallistujien kanssa. Verkossa rakentuu kuin yhteinen tiivis luottamuspiiri. Jokainen on keskittyneesti kahden kuvaruutunsa kanssa, missä kaikki tapahtuu. Muu jää ulkopuolelle ja verkon tapahtumat tempaavat mukaansa. Verkkoryhmän dynamiikka on ihan omanlaisensa ja sen rakentumista on antoisa seurata.

Moderaattorin rooli on keskeinen myös verkkoryhmien tunnelman luomisessa. Hyvä live-moderaattori on hyvä myös verkossa. Inspiransin katon alta löytyvät tunnetusti tämän maan parhaat ja kokeneimmat moderaattorit – vaikka sen itse näin sanommekin. Pystymme siis takaamaan myös verkkoryhmien laadukkuuden.

Verkkoryhmissä on tietysti muitakin hyötyjä. Niissä voi näyttää hyvin monipuolisesti erilaista materiaalia. Osallistujien palautetta voi kerätä sekä keskustelemalla että kyselyillä tai hakemalla spontaaneja reaktioita chatissa kirjoittamalla. Tämä paitsi rikastaa aineistoa myös pitää huolen siitä, että ihmiset viihtyvät ja pysyvät  motivoituneina.

”Inspiransin Sari Roth keräsi e2 Tutkimukselle ryhmäkeskusteluaineiston verkossa digitaalisella kokousalustalla. Vankalla tutkimuskokemuksella voin todeta, että saimme rikkaan ja hyvän aineiston. Ryhmät toimivat hyvin etänäkin. Etuna se, että ryhmiin saatiin osallistujia eri puolilta Suomea. Suosittelen! Jenni Simonen Ohjelmajohtaja, VTT e2 Tutkimus

Tervetuloa mukaan! Jos sinulla ei ole kokemusta verkkoryhmistä, niin voidaan hyvin aloittaa matalan kynnyksen ketterästä kokeilusta.


Online-tiedonkeruulla on ylipäätään monia vahvuuksia

Online-tutkimukset omaavat myös monia käytännön vahvuuksia. Tietoa voidaan kerätä kustannustehokkaasti ympäri Suomea ja osallistuminen verkon kautta on ihmisille helppoa, miellyttävää sekä tässä ajassa turvallista. Kaikissa online-menetelmissä asiakkaan on helppoa seurata tiedonkeruuta omalta laitteelta tulemalla mukaan verkkotapaamisiin. Tätä voimme lämpimästi suositella!

Laadullisen tutkimuksen toteuttaminen verkossa on myös erittäin joustavaa, reaktiivista ja ketterää. Jos tiedonkeruun kuluessa esille nousee jokin mielenkiintoinen havainto tai vaikkapa uusi näkökulma tutkittavaan teemaan, asiaa voidaan tarkentaa lisää seuraavien osallistujien kanssa. Verkossa toteutettava kvalitutkimus on luonteeltaan kaikin puolin ketterää ja polkaistavissa nopeasti pystyyn.

Mikäli siis pöydälläsi on MIKSI, MILLAINEN tai MITEN –kysymyksiä, joihin olisi hyvä saada vastaukset, ota yhteyttä ja pistetään verkkokvali nopeasti pystyyn kohderyhmäsi kanssa.

Pirjo Ekman, pirjo.ekman@inspirans.fi, +358 50 591 1030
Sari Roth, sari.roth@inspirans.fi, +358 40 84 40 925
Inspirans Oy, info@inspirans.fi , 09-6844340